Mittava peruskorjaushanke käynnistyy HEKA:n kohteessa Malmilla
Helsingin Malmilla käynnistyy yksi Suomen suurimmista parhaillaan toteutettavista saneeraushankkeista, kun Helsingin kaupungin asunnot HEKA aloittaa Vilppulantie 26:n laajan uudistuksen, jonka tavoitteena on parantaa asumisviihtyvyyttä, että energiatehokkuutta.
Hankkeessa uudistetaan useita 1980-luvulla rakennettuja kerrostaloja, peruskorjaten niin asunnot, rappukäytävät, kuin julkisivutkin. Yhteensä noin 12 000 m² tiilijulkisivupintaa toteutetaan BRIX-järjestelmällä, joka mahdollistaa kestävän, nopeasti asennettavan ja aidosti tuulettuvan julkisivuratkaisun.
Peruskorjauksen on määrä valmistua kokonaisuudessaan kesällä 2027, ja ensimmäinen BRIX-järjestelmän toimituserä ajoittuu jo ensi vuoden alussa viikolle 3. Kaikki julkisivujen toimitukset toteutetaan vuoden sisällä, mikä kuvastaa hankkeen ripeää aikataulua ja tarkkaa projektinhallintaa.
Tehdasvalmisteinen ratkaisu mahdollistaa vaivattoman toteutuksen myös talviaikaan
Vilppulantien kohteen julkisivut toteutetaan tehdasvalmisteisella BRIX-järjestelmällä, joka mahdollistaa nopeat toimitukset ja tehokkaan työmaavaiheen. Lisäksi tehdasvalmisteisuus mahdollistaa asennuksen talviaikaan ilman erillisiä kuivumisvaiheita ja lämmitystarvetta, mikä tekee työskentelystä ennakoitavampaa ja tasalaatuisempaa vuodenajasta riippumatta.
Vilppulantien hanke korostaa myös vastuullisuuden ja kiertotalouden merkitystä rakentamisessa. BRIX on sitoutunut kierrättämään kaikki pakkauslaatikot – ne noudetaan työmaalta ja uudelleen käytetään, mikä vähentää hankkeen ympäristökuormaa ja tukee kestävän rakentamisen periaatteita.
Odotamme innolla yhteistyötä pääurakoitsijan Varten ja hankkeen rakennuttajan kanssa ja vastaamme osaltamme siitä, että julkisivuratkaisut valmistuvat sovitussa aikataulussa ja täyttävät hankkeen tekniset ja visuaaliset tavoitteet. Suunnitteluvaiheessa olemme tehneet tiivistä yhteistyötä suunnittelijoiden kanssa tiilen, limitysten ja yksityiskohtien määrittämiseksi.